UUSI OSOITE, SAMA OMISTAJA



Päivitäthän linkkisi, kiitos!




Geýzer VEC

Virallinen nimiGeýzer VEC "Geýzer" Syntymäaika 02.04.2015 , 5v (oma)
Rotu, sukupuoli Akhaltek, tamma Rekisterinumerot VH20-001-0034
Väri, säkä mustanvoikko (Ee/aa/nCr), 157cm Kasvattaja Vecno Stud
Painotus Kenttäratsastus Omistaja Nathaniel Rossi VRL-14873
Koulutustavoite VaB, 140cm, CIC3 Saavutukset -



kuvat © Unna

Jälkeläiset


00.00.0000 rotu-t/o. nimi (palkinto/montako sijaa per laji) i/e. om. Nathaniel Rossi

Sukutaulu

Isälinja: Azario (1)
i. Azario - VH13-001-0134
156cm musta
ERJ-I
Helppo B, 100cm
ii. Azranu evm.
155cm, musta
iii. Azman evm.
155cm, musta sabino
iie. Kaliana evm.
154cm, punarautias
ie. Ikindi evm.
157cm, voikko
iei. Barha evm.
155cm, voikko
iee. Ajayyp evm.
158cm, punarautias
e. Galat - #PKK1428
156cm voikko
49 800 v€
laukkaratsu
ei. Posly evm.
156cm, punarautias
eii. Pursat evm.
160cm, punarautias
eie. Dymmak evm.
152cm, voikko
ee. Gipdal evm.
157cm, ruunivoikko
eei. Hakyda evm.
153cm, mustanvoikko
eee. Gizligin evm.
157cm, punaruunikko
Emälinja: Galat (1)

Sukuselvitys

ii. Azranu oli pikimusta 155cm korkea ori, joka kilpaili lähinnä esteratsastuksessa. Ori hyppäsi kotitreeneisä jopa 150cm ratoja, mutta sillä kisattiin "vain" 135cm-tasolla. Azranu oli herkästi kuumuvaa sorttia ratsastaessa ja maastakäsinkin aika tulinen herra. Ori asui koko elämänsä Komorovin siittolassa, jossa sitä valmensi siittolan omistaja Jurg. Vaikka oriilla oli hieman vaikeahko luonne, oli sillä kuitenkin hyvä rakenne ahaltekeksi, joten se oli Komorovin siittolan tärkeimpiä siitosoreja. Yhteensä sille jälkeläisiä syntyi 56 kappaletta. Azranu lopetettiin 23-vuotiaana vanhuuden tuomien vaivojen vuoksi.

iii. Azman oli "suunniteltu" laukkaradoille, joilla ei kuitenkaan sitten menestynyt. Sillä oli suhteellisen hyvä rakenne "tavan" ratsulajeihin, joten oriin uusi ura oli kenttäratsastuksen parissa. Luonteeltaan ori oli kiltti, mutta oikeaan aikaan syttyi juuri sopivasti. Ori kilpaili parhaimpina vuosinaan koulua vaativa B-tasolla ja esteitä 120cm. 155cm korkea ori oli musta sabinokirjavuudella, monet oriin tunteneet muistelevat vieläkin huokaillen sen ulkonäköä, sen verran upea oriin sanottiin olevan. Azman asui Moskovan liepeillä ahaltek-siittolassa, jossa astui paikan omia tammoja lähinnä. Jälkeläisiä oriille kertyi yhteensä 23, joista tuli hyviä ratsuja. Azman kuoli 19-vuotiaana omaan karsinaansa, ilmeisesti sydämen vain pysähdyttyä.

iie. Kaliana oli 154cm punarautias, kiltti ja kaunis. Nuorena loukkaantumisen vuoksi, se ei kuitenkaan ikinä päässyt esittelemään taitojaan ratsuna ja vietti rentoa siitostamman elämää Azarion isänisän kanssa samassa tallissa. Kaliana oli erityisen hyvä emä ja piti huolta varsoistaan oli tilanne mikä hyvänsä. Kalianan varsat kuitenkin menestyivät hyvin niin este- kuin kouluratsastuksessa. Varsoja Kalianalla teetettiin yhdeksän kappaletta. Tamma lopetettiin valitettavasti 20-vuotiaana varsomisessa tapahtuneiden komplikaatioiden vuoksi.

ie. Ikindi oli voikko 157cm korkea koulutamma. Sujuvasti tamma suoritti vaativa B-tasoisia luokkia, mutta osasi vaativan A:n asiat, muttei kuitenkaan menestynyt kilpailuissa sillä tasolla enää. Ikindi oli rauhallinen ja kuuliainen tamma, joka oli Jurg Komorovin silmäterä. Ikindi saikin asua Komorovin siittolassa koko elämänsä viettäen mukavaa hevosenelämää. Kilpailun lopetettua 15-vuotiaana tammalla teetettiin neljä varsaa, joista tuli hyviä ratsuja. Valitettavasti emän kiltteys ei periytynyt kuitenkaan. Ikindi lopetettiin 24-vuotiaana sen hampaiden mentyä siihen kuntoon, että syöminen alkoi olla tammalle turhan vaativaa.

iei. Bahran vanhemmat olivat laukkahevosia, mutta ori itse suuntautui jo ratsukoulutuksen alussa kouluratsastukseen. Ori menestyi hyvin vaativan B:n tasolla. Ori oli 155cm korkea voikko ja luonteeltaan suhteellisen rauhallinen, vaikka välillä yritti hieman pomottaa ihmisiä. Barha oli kaikista tyytyväisin, jos sitä hoiti mahdollisimman vähän eri ihmisiä. Kilpailtuaan 16-vuotiaaksi asti kahdella eri nuorella naisella, Barha myytiin Komorovin siittolaan, jossa se astui 15 tammaa. Barhan jälkeläisistä tuli hyviä kouluhevosia, mutta osa menestyi myös esteratsastuksessa. Ori lopetettiin 21-vuotiaana pahan ähkyn vuoksi.

iee. Ajayyp oli 158cm korkea punarautias tamma, joka tykkäsi hypätä. Se lähestyi esteitä korvat hörössä, korskuen innoissaan. Tamma hyppäsi aina 140cm-tasolla asti hyvin menestyen. Luonteeltaan tamma oli vähän känkkäränkkä, mutta ratsastaessa halusi olla ihmisen mieliksi. 13-vuotiaana Jurg Komorov osti tamman siittolaansa. Ensin Jurgin tyttö kisasi vielä tammalla esteissä, mutta pian se siirrettiin siitostammaksi. Ajayyp sai 7 varsaa, jotka menestyivät niin este- kuin koulukentillä suhteellisen hyvällä menestyksellä. Tamma kuoli luonnollisesti 26-vuotiaana laitumelleen.

Isän sukuselvityksen kirjoittanut © VRL-12379 Lashrael

Tutustuessani Geýzeriin, tamma oli kääntynyt viisivuotiaaksi ja ulkonäöllisesti se oli aivan yhtä sievä kuin nykyäänkin on. Siis varsinainen värikarkki mustanvoikon karvapeitteensä kanssa. Se oli sieväliikkeinen, mutta otti auttamattoman herkästi nokkiinsa taluttajansa pyynnöt, mikäli tämä pyysi tamman mielestä liian kovin ottein. Tamma tanssahteli sieraimet suurina ja puhahteli Siperian kylmää pakkasilmaa ulos niskojaan nakellen. Tamma liikkui sirosti kuin balleriina ja tipsutteli eteenpäin ja laukkasi sipsutellen laukkaa, joka tuntui pyörivän enemmän ylös kuin eteen. Suurin yllätys koitti kun räjähti eteenpäin kohti estettä ja liiteli höyhenenkevyesti sen yli nakkoen niskojaan. Tamma oli siis oikea hiomaton timantti Belgiaan saapuessaan ja sellaisena se meinasi luonteensa vuoksi pysyäkin.

PALKINNOT

-

Näyttelyt
PKK
1) 00.00.0000 - paikka - jaos - taso - (sija )
2) 00.00.0000 - paikka - jaos - taso - (sija )
3) 00.00.0000 - paikka - jaos - taso - (sija )
21) 00.00.0000 - paikka - jaos - taso - (sija )
22) 00.00.0000 - paikka - jaos - taso - (sija )
23) 00.00.0000 - paikka - jaos - taso - (sija

Jaosten alaiset kilpailut
ERJ - esteratsastus
1) 21)
KRJ - Kouluratsastus
1)
21)
KERJ - Kenttäratsastus
1) 21)
VVJ - Valjakkoajo
1)
Villit kilpailut

Esteratsastus, Ruunaan Malja

12.04.2020 - Ruunaankosken tila - 130-135cm - (2/11)

laji, kisasarja

00.00.0000 - paikka - taso - (sija )

Uusin teksti ylimpänä. Päivitetty 17.04.2020.

17.04.2020 Virvatulen ponitila Nuorten hevosten luokka, Helppo B

Olimme käyneet pienissä este- ja kouluratsastuskilpailuissa, joista useimmat olivat menneet tyystin penkin alle. Äidin mielestä kuitenkin oli tärkeää saada rutiinia ja rakkautta, joten kerrankin minä kuuntelin häntä ja kuljimme pikkukilpailuissa. Onneksi olimme Suomessa, ei täällä takapajuisessa paikassa varmaan kukaan edes tuntenut ketään. Tietysti keräsin muutamia katseita, mutta muutoin sain olla rauhassa. Starttasimme Virvatulen ponitilalla Helpossa Beessä, nuortenluokassa. Tuomari vaikutti hivenen säälivältä, mutta antoi silti yllättävän hyvää palautetta temppuilevasta Geyziristä.

"Nathanielin ja hänen tammansa Geýzer VEC yhteistyö oli lämmittelyssä ollut ihan okei. Tamma tuntui olevan vähän vaativaluontoinen, mutta ratsastaja sai pidettyä sen hyvin avuilla. Kävin antamassa heille muutamia pieniä vinkkejä. Neuvoin esimerkiksi keskittämään tamman huomion täysillä tekemiseen - esimerkiksi tekemällä suorastakin mielenkiintoisen ratsastamalla koko ajan. Radalla kaikki sujui hyvin, vaikka ratsukko ei yltänytkään kärkisijoille." (Kommentin kirjoittanut Bella)

Lopullinen sijoituksemme oli 7/13 eli eihän se nyt niin hyvin mennyt, vaikka prosentteja tulikin 66,429 %.

12.04.2020 Ruunaan Maljan 1. osakilpailu

Skeptisyydestäni huolimatta meillä sujui nykyään paremmin Geyzirin kanssa. Ei tamma edelleenkään minusta pitänyt, mutta nykyään hyväksyimme toisemme ja usein varustin sen itse. Ruunaankoskelle Geyzir saapui äidin trailerilla ja Aten kyydillä ja minä tulin vuokra-Lexuksellani. Lauantaina starttasimme kaksi luokkaa, 120cm, joka päätyi totaalifiaskoon. Olimme viimeisiä kahdeksalla virhepisteellä, vaikka minä en koskaan ollut viimeinen, missään. 130cm luokka ei mennyt juurikaan paremmin, 6vp ja sija 11/14.

Sunnuntaina starttasimme Ruunaan Maljan osakilpailuissa, 130-135cm radalla. Lämmittelyssä tamma tuntui toimivan eilispäivää paremmin, eikä rata itsessään ollut hullumpi. Nollarata perusradasta -ja uusinnasta, sitä saikin jo vähän tuulettaa! Vaikka enhän minä tietystikään tuulettanut, nyökkäsin vain pidättyväisesti toimihenkilölle, joka kiinnitti sinisen ruusukkeen Geyzirin suitsiin. Saimme myös tonnin rahapalkinnon shekkinä, jonka annoin suoraan äidille korvaukseksi työstä ja tamman majoituksesta.

11.04.2020 Äitini on hevoskuiskaaja

Saavuttuani kuraiseen, mutta jokseenkin keväiseen Suomeen vitkuttelin muutaman yön Helsingissä. Nautin Kämpistä ja sen suomista palveluista ennen kuin vuokrasin punaisen Lexuksen ja huristelin äitini luo. Tallipihalla oli hivenen kuravelliä, maneesin punainen maalipinta lohkeili ja koko paikka oli hieman nuhjuisen oloinen upeiden kivitallien jälkeen. Belgiassa ei kukaan seisottaisi aasiakaan näissä oloissa, pohdin. Kummallista kuinka Suomessa ei vieläkään osattu tehdä mitään hienoa. Varoin astumasta mutaan uusilla nahkakengilläni ja marssin talliin sisälle.

"No mites se?" Kysyin nyrpistäen nenääni käytävälle parkkeeratulle kottikärrylle. "Tai pikemminkin missäs se?"
"Äitees suottaapi tietää paremmin. Tuolla see nököttääpi yksin tuolla perätarhassa, ei huolinu kettään kaveriksi ittellensä. Melekonen riiviöhän se on, mutta kah ku tutuksi piästiin, niin nyt mennöö aivan hyvin", tallityöntekijä Reiska sanoi.
Nyökkäsin ja käännyin kohti ulko-ovea. Lannan haju saattaisi tarttua uuteen villakangastakkiini.

Äiti löytyi pyöröaitauksen keskeltä, kuten yleensäkin. Harmaantuva nainen katseli keskittyneenä ympärillään laukkaavaa kullanväristä Akhaltekeä. Geyzir laukkasi pää alhaalla, säyseämpänä kuin koskaan ja vaihtoi suuntaa äidin minimaalisesta liikkeestä. Tamma hidasti kun äiti pyysi ja lähti lujaa eteenpäin pyynnöstä. Tuntui pahalta. Kateuteen sekoittui vihaa ja riittämättömyydentunnetta. Miten vanha nainen sai vikuroivan tamman tottelemaan itseään, kun se ei totellut napakoita käskyjä tai raakaa voimaakaan. Kerran voikko nimittäin lähti kuskaamaan minua pitkin peltoa, eikä pysähtynyt norsujarruun tai vaikka yritin ohjata sitä seinään. Se pysähtyi kyljet kohoillen ja korvat luimussa vasta kun oli laukannut useita kilometrejä. Geyzirin täytyi olla noiduttu, se hullu shamaanimies noitui sen ennen kun myi tamman minulle.

"Hei Niilo", äiti sanoi lässyttäen ja käveli pyöröaitauksen portille ja katsoi maneesin kulmalle, jossa olin puolittain piileskellyt.
"Älä kutsu mua tuolla nimellä, se on Nathaniel", murahdin. "Mitä sä oot tehny tuolle?"
"Vähän rajoja ja rakkautta kultaseni", äiti kertoi hymyillen. "Ihan niinkuin ihmislastenkin kanssa. Ymmärrä sitä ja tee siitä ystäväsi, älä yritä hallita sitä."
"Mä en oo koskaan ymmärtänyt tuota rakasta sitä liibalaabaa. Se on hevonen eikä mikään rakas", puuskahdin vihaisena. "Sä oot aina pehmoillut, siksi sun hevoset ei varmaan olekaan niitä menestyjiä.
"Voi poikakulta, kuinka väärässä sinä oletkaan. Porkkanalla saa paljon parempia tuloksia kuin kepillä", äiti sanoi. "Eikä menestyksen mittari ole raha tai maine. Onnellisuus on paljon tärkeämpää. Katso nyt tätäkin murusta!"

Geyzir hieroi päätään hellästi äidin olkapäätä vasten ja hyväksyi naisen silittävän päätään. Tamma ei ollut koskaan osoittanut minkäänlaista hellyyttä minua kohtaan tai alistunut minulle, vaikka olin yrittänyt mitä. Se ei tuntunut antavan periksi, vaikka yritin ratsastaa sen väsyksiin, eikä se suostunut antamaan periksi muutoinkaan. Suoranaista väkivaltaa en tietystikään ollut kokeillut, se soti arvojani vastaan radikaalisti.
"Viepä tämä tarhaan ja jää seuraksi harjailemaan. Vietä sen kanssa aikaa ja anna sen huomata, että rakastat sitä. Vaikket sinä varmaan neuvoja kaipaakaan", äiti sanoi ja sujautti Geyzirille naruriimun päähän ja ojensi riimunnarua minulle. "Eikä se sitä narua tarvi suuhunsa. Se on ihan mukava tapaus."
"Hulluja kaikki", totesin taluttaessani Geyziriä poispäin.

08.04.2020 Ruunaan Maljan 1. osakilpailun valmistava treeni

Nathaniel oli ollut hyvin lähellä tehdä Britneyt. Ei, mies ei ollut edelleenkään laulanut yhtään superhittiä, vaikka teinityttöjen fanituksesta olisi voinut niin päätelläkin. Mies oli ollut hermoromahduksen - ja hiustenleikkuun, partaalla uuden hevosostoksensa, Geýzerin vuoksi. Nathaniel oli kutsunut tammaa ylpeillen hiomattomaksi timantiksi tamman kotiuduttua Belgiaan ja sellaiseksi se tosiaan oli meinannut jäädä. Mustanvoikko oli ailahtelevaisin hevonen, jonka mies oli koskaan tavannut. Se ei tosin ollut kovinkaan paljoa, sillä Nathaniel ei juurikaan hoitanut itse hevosiaan. Eikä hoitanut enää Geýzeriäkään, ei enää sen jälkeen kun putosi tamman selästä. Kukaan ei uskaltanut nauraa, mutta huhut kertoivat, että Nathanielin poistuttua tallilta kartanollensa vihaisena, oli joku poksauttanut skumppapullon auki tallilla.

"Miksi sä haluut lähteä Suomeen?" Alice kysyi ja tuijotti. "Paska paikka."
"Lähden ostamaan hevosta, en mä muuten sinne tunkis", Nathaniel valehteli. "Ja voishan siellä parit kisat pyörähtää."
"Mä en kyllä lähtis Belgiasta mihinkään", sinitukka täräytti.
"Mutta silti sä lähdet, sun TET-jakso loppuu piakkoin", Nathaniel sanoi onnellisuuttaan vaivoin peittäen.
"Mä oonkin vasta viistoista. Sä oot pappaikäinen ja pakenet äitis helmoihin kun maistelit vähän pölyä kentältä", Alice naurahti. "Kyllähän me kaikki tiedetään, että viet Geýzerin äidilles, vaikka haukutki aina sitä ja sen lepsuilua hevosten kanssa. Mutta nyt sun on pakko, koska et pärjää tammalle, etkä viitsi pyytää täältä apua."
"Älä jauha paskaa!" Nathaniel huudahti vihaisena. "Sä et ymmärrä mistään mitään, mokomakin pentu. Sitäpaitsi, kaksviis ei ole mikään vanhus."
Sinitukka oli oikea riesa.

Geýzerin lastaaminen hevosrekkaan oli tuskaisen vaikeaa, tamma oli kammottava matkalla, eikä sen kanssa mennyt hyvin Nathanielin äidillä Tyyne Paloniemelläkään. Tamma karkaili aidoista, eikä huolinut yhtäkään Suomenhevosta tarhakaverikseen. Nathaniel ei asiasta tietystikään tiennyt mitään. Mies matkusti mukavasti yksityiskoneessa ja piti puhelimensa visusti suljettuna. Joku Ofelia niminen hippi päivittelisi instagramiin valokuvia, eikä Nathanielin kyllä tavallisestikaan tarvinut välittää tavallisesta elämästä tuon taivaallista. Mies nojautui vaalealla nahkapenkillä taaksepäin ja kallisteli viskilasia ihaillen sen läpi heijastuvaa auringonvaloa. Pilvien päällä oli aina niin kaunista ja rauhallista. Geýzer saisi viettää aikaa äidin hoivissa muutaman viikon, ehkä sen jälkeen sillä voisi jo ratsastaa turvallisesti. Vaikka niissä Ruunaankosken kilpailuissa.

28.03.2020 Erinomainen kyllästymisenhoitokeino

Olin kyllästynyt. Niin hiton kyllästynyt jokaiseen kaksi- ja nelijalkaiseen otukseen, joita tilallani kuljeskeli. Ei hevosissa ollut mitään vikaa, ne tuotiin minulle valmiiksi satuloituna ja lämmiteltynä, jotta saatoin ratsastaa treenin ja palauttaa hoitajalleen sen jälkeen. Henkilökunnassa puolestaan oli vikaa paljonkin. Jos ne eivät olleet hitaita ja laiskoja, niin ne olivat ujoja tai muutoin vain tiellä. Mielestäni oli kohtuullinen vaatimus saada asiantuntevia tallityöntekijöitä, jotka osaisivat lukea mielenliikkeistäni milloin olisi aika esteratsastukselle ja koska olisi parempi luovuttaa hevonen kouluratsastusspesialistille. Tänäänkin Charlotte oli tuonut minulle täysiverisen, joka oli varustettu kenttäratsastusta varten, vaikka olisin halunnut ratsastaa rataesteitä. Olin lähettänyt tytön huutojen kera takaisin talliin. Mielestäni se oli reilua, sillä isäni, kiivas italialainen, joka oli myös Rossi Racersin omistaja olisi varmasti antanut moisest ammattitaidottomuudesta potkut. Oikeastaan isäni omisti myös tämänkin tilan, mutta isä oli kaukana, joten kaikesta vastasin kuitenkin minä. Äitini, suomalainen pehmo olisi varmaan taputtanut tyttöä päähän ja puntannut selkään ja pitänyt moukalle tunnin lempeästä hevosenkäsittelystä. Sitä kai se yritti suomenhevostensa kanssa tuputtaa kaikille, jotka hänen tallilleen vain eksyivät. Olin vain niin helvetin kyllästynyt kaikkeen.

Täytettyäni 20-vuotta nappasin kimpsuni ja kampsuni, sekä lempihevoseni ja muutin isäni omistamalle tilalle Belgiaan. Britannia sateisen ilmanalansa ja vikuroivien laukkaratsujen kanssa ei jaksanut kiinnostaa minua enää tippaakaan, olin nähnyt sitä puolta ihan tarpeeksi viiden vuoden aikana. Isän äksyilyäkään ei jaksanut kuunnella loputtomiin, joten oli kai kaikkien mielestä parasta kun sain muutettua itseni ja kenttäratsuni pois. Äidin kanssa sukset menivät hivenen ristiin jo enenn kuin muutin Britteihin. Nainen oli auttamatta liian vanha ja liian lempeä pärjätäkseen jossain muualla kuin kilttien, hitaiden ja auttamattoman itsepäisten suomijunttiensa kanssa. Olihan hän saanut minutkin vasta nelikymppisenä ja isäni oli ollut vielä äitiäkin vanhempi. En suoranaisesti ymmärtänyt, miten he kaksi olivat koskaan voineet päätyä yhteen, tai oikeammin vain samaan sänkyyn, mutta tässä minä kuitenkin olin. Ilmeisesti asiaan oli liittynyt viinaa ja jotkut hevosiin liittyvät bileet. En osannut kaivata perinteistä ydinperhettä, sillä eihän minulla koskaan moista ollut ollutkaan. Olin viettänyt loma-ajat hulppeasti elellen miljoonakartanossa Briteissä ja muutoin asunut äitini kanssa hyvin vaatimattoman tavallisesti Suomessa. Toki isä oli maksanut elämisestäni avokätisesti, mutta äiti oli vain säästänyt kaikki rahat suoraan minulle.

Kyllästymiseni seurauksena olin päätynyt jonnekin, jossa oli aivan jumalattoman kylmä. Olin jossain hyvin kaukana Siperian takamailla ja hytisin turkissani. Olin vuoroin varma siitä, että minut oli kidnapattu jonnekin hyvin kauas kotoa ja vuoroin mietin, että tässähän oli ainekset elämäni suurimpaan seikkailuun. Täällä oli ainoastaan lunta, lunta ja vielä kerran silmiinkantamattomiin saakka lunta. Matkan aikana olin torkkunut useampaan otteeseen, mutta loputon taival ei ottanut loppuakseen, vaikka olimme lähteneet kotoa jo päiväkausia sitten. Ehdin pohdiskella olinkohan kuitenkaan niin kyllästynyt, että tällainen matka olisi tarkoituksenmukainen. Kohautin olkiani ja huokailin. Olin lähtenyt alunperin purkamaan tylsistymistäni etsimällä itselleni jotain uutta. Yritin opetella soittamaan viulua ja yritin kokeilla jopa kouluratsastusta, mutta hylkäsin kuolleenasyntyneet ideat välittömästi. Lopulta laukkaratsastuspiireistä tuttu ystäväni Venäjältä vihjaisi jotain Vecnolaisista ja kehoitti etsimään uutta suuntaa Akhaltekin selässä. Alunperin siittola oli sijainnut Moskovassa, mutta jostain kumman syystä se oli siirretty tänne jumalan selän taakse. Olisikohan kyse ollut kyllästymisestä sielläkin. Hymähdin mielessäni ja suljin silmäni.

Saavuttuamme perille ja muutaman muodollisuuden ja lämmittävän vodkaryypyn jälkeen minulle esiteltiin Geýzer. Tamma oli kääntynyt viisivuotiaaksi ja ulkonäöllisesti oikea värikarkki mustanvoikon karvapeitteensä kanssa. Se oli sieväliikkeinen, mutta otti auttamattoman herkästi nokkiinsa taluttajansa pyynnöt, mikäli tämä pyysi tamman mielestä liian kovin ottein. Se tanssahteli sieraimet suurina ja puhahteli pakkasilmaa ulos niskojaan nakellen. Hienohan se kieltämättä oli, mutta minun täytyisi nähdä miten se liikkuisi. Samalla mietin mielessäni, miksi moinen hieno otus oli jäänyt kasvattajalleen näin vanhaksi asti. Tilalla ei vaikuttanut olevan taloudellisia huolia, eikä muutoinkaan ongelmaa pitää tammaa itse. Ehkäpä syynä oli hiljainen myynti, josta sain itsekin kuulla vain verkostojeni kautta. Tamma liikkui sirosti kuin balleriina ja tipsutteli eteenpäin. Voimaahan se tarvisi rutkasti, jotta sen kanssa kenttäradalle päätyisi, pohdiskelin. Geýzer jatkoi sipsuttelevaa laukkaansa, joka tuntui pyörivän enemmän ylös kuin eteen, kunnes se räjähti eteenpäin kohti estettä ja liiteli höyhenenkevyesti sen yli nakkoen niskojaan suuressa laukassa. Olin varma, että otsaryppyni paistoivat Belgiaan saakka. Olin elänyt koko elämäni hevosten seurassa, mutta silti tamman pääsi yllättämään. Mikä hiomaton timantti minulla pian olisikin käsissäni, pohdin, enkä ollut enää lainkaan kyllästynyt.

Nathanielin lyhyt historiikki

Täytettyäni 20-vuotta nappasin kimpsuni ja kampsuni, sekä lempihevoseni ja muutin isäni omistamalle tilalle Belgiaan. Britannia sateisen ilmanalansa ja vikuroivien laukkaratsujen kanssa ei jaksanut kiinnostaa minua enää tippaakaan, olin nähnyt sitä puolta ihan tarpeeksi viiden vuoden aikana. Isän äksyilyäkään ei jaksanut kuunnella loputtomiin, joten oli kai kaikkien mielestä parasta kun sain muutettua itseni ja kenttäratsuni pois. Äidin kanssa sukset menivät hivenen ristiin jo enenn kuin muutin Britteihin. Nainen oli auttamatta liian vanha ja liian lempeä pärjätäkseen jossain muualla kuin kilttien, hitaiden ja auttamattoman itsepäisten suomijunttiensa kanssa. Olihan hän saanut minutkin vasta nelikymppisenä ja isäni oli ollut vielä äitiäkin vanhempi. En suoranaisesti ymmärtänyt, miten he kaksi olivat koskaan voineet päätyä yhteen, tai oikeammin vain samaan sänkyyn, mutta tässä minä kuitenkin olin. Ilmeisesti asiaan oli liittynyt viinaa ja jotkut hevosiin liittyvät bileet. En osannut kaivata perinteistä ydinperhettä, sillä eihän minulla koskaan moista ollut ollutkaan. Olin viettänyt loma-ajat hulppeasti elellen miljoonakartanossa Briteissä ja muutoin asunut äitini kanssa hyvin vaatimattoman tavallisesti Suomessa. Toki isä oli maksanut elämisestäni avokätisesti, mutta äiti oli vain säästänyt kaikki rahat suoraan minulle.

Ulkoasu © M Layouts | Taustakuva Pixabay | Muokkaukset ja tekstit VRL-14873
Tämä on virtuaalitalli - This is a sim game stable | virtuaalihevonen - a sim-game horse